Mitä on uniapnea?

Kuorsaatko? Oletko väsynyt?

Uniapnea on kansantauti, jota sairastaa vähintään 150.000 suomalaista. Miehillä tauti on yleisempi kuin naisilla.

Uniapnea on unenaikainen pitkä hengityskatko. Uniapneataudista puhutaan, kun hengityskatkot toistuvat ja aiheuttavat muita oireita. Tavallisin unenaikaisen hengityskatkoksen syy on hengitysteiden ahtautuminen nielun kudosten painuessa tukkoon. Tämä on erityisen tavallista ylipainoisilla. Rakenteellisista syistä johtuen uniapneaa tavataan joskus myös normaalipainoisilla ihmisillä.

Hengityskatkon aikana uni muuttuu pinnallisemmaksi. Potilas saattaa havahtua lähes hereille satoja kertoja yön aikana. Unen pysyessä pinnallisena pitkäkään uni ei riitä. Huonosta unesta seuraa alentunut suorituskyky valveilla ollessa.

Uniapneapotilaan sydän joutuu yöllä kovaan rasitukseen yrittäessään syketasoa nostamalla korvata hengityskatkoksen aiheuttamaa hapenpuutetta. Levon sijasta sydän rasittuu. Kova yöllinen rasitus voi johtaa jopa sydänkohtaukseen. Arviolta kolmannes suomalaisten sydäninfarkteista tapahtuu yöllä.


Uniapnean oireita ja riskitekijöitä

Tautiin liittyvät oireet ovat sekä päivä- että yöaikaisia. Osa on vain kiusallisia, mutta ne aiheuttavat myös työkyvyn alenemista, haittaavat potilaan normaalia elämää ja saavat aikaan hoitotarpeen.

Päiväoireita ovat mm. seuraavat:

  • aamupäänsärky
  • impotenssi, vähentynyt libido
  • keskittymisvaikeudet
  • muistihäiriöt
  • nukahtelutaipumus
  • närästys
  • päiväväsymys
  • äkkipikaisuus ja kiukkuisuus

Yöoireista tärkeimmät ovat seuraavat:

  • hengityskatkokset
  • kuorsaus
  • levoton yöuni
  • närästys
  • virtsaamisen yöllinen lisääntyminen
  • yöhikoilu

On huomattava, että oireita voi olla useita ja ne vaihtelevat varsin suuresti potilailla esiintyvyyden ja voimakkuuden suhteen.

Uniapneataudin riskitekijöitä ovat mm. ylipaino, paksukaulaisuus, vyötärölihavuus, tupakointi, alkoholin käyttö, polyypit, iso risakudos nielussa tai nenänielussa, pieni leuka sekä allerginen nuha. Muitakin oireita ja riskitekijöitä tunnetaan. Merkittävin yksittäinen riskitekijä on ylipaino. Myös itsensä täysin oireettomiksi itsensä tuntevilla ihmisillä saattaa olla uniapneatauti. Usein uniapneasta kärsivä sopeutuu sairauteensa ja pitää uniapneasta aiheutuvia oireita persoonansa osana. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Ongelma on hoidettavissa.

Pelkästään kiinnittämällä riittävästi huomiota elintapoihin ja painonhallintaan voidaan osa uniapneapotilaiden oireista hoitaa ilman muita toimenpitetä.


Sivuston asiantuntijalääkärinä on toiminut LKT, keuhkosairauksien erikoislääkäri
Heikki Lehti.

www.uniapnea.info -sivustoa ylläpitää Remote Analysis Oy.

Muita Remote Analysis Oy:n ylläpitämiä sivustoja ovat:

www.remoteanalysis.net (yrityksen kotisivusto)
www.kuorsaus.info
www.verenpaine.eu (verenpaineen vuorokausimittauksesta)